Näyttelyt
Näyttelykalenteri 2023
SINNE MISSÄ PUU KASVAA - tarinoita Taidepesulasta

Elias Pylvänäinen: Härski Hartikainen, pigmenttitussi ja muste paperille 2019.
SINNE MISSÄ PUU KASVAA
− tarinoita Taidepesulasta
20.1.–26.2.2023
”Täällä ei voi tehdä mitään väärää”, vastataan Taidepesulan satunnaiselle kävijälle. Tässä kiteytyy taidestudion toimintaperiaate, jonka mukaan itseään saa toteuttaa vapaasti ammattilaisten ohjauksessa. Taiteen tekijöiden ideoita ja työskentelytapoja kunnioitetaan ilman luovan prosessin lopputuloksen ohjailua.
Näyttely esittelee yhdeksän Taidepesulassa työskentelevän taiteilijan tuotantoa. Näyttelyn taiteilijoita ovat Jani Hiltunen, JP Hokkanen, Olli Kanninen, Topi Leinonen, Elias Pylvänäinen, Petri Morosoff, Maija Möttö, Minna Vaara ja Nuutti Villberg. Osa taidestudion taiteilijoista, kuten Olli Kanninen ja Elias Pylvänäinen on valittu valtakunnallisen verkostotoimijan, Kettuki ry:n, taiteilijamatrikkeliin.
Näyttelyn nimi syntyi taidestudiolaisen, Maija Mötön haaveesta saada näyttely ”sinne missä puu kasvaa”. Mötön taidehaaveeseen liittyvä teoskokonaisuus oli esillä Pieksämäen Taidekatu -tapahtumassa kesällä 2022.
Taidepesulalla on taidetalo Pieksämäen Nenonpellon rantamaisemassa ja taidestudio Pieksämäen keskustassa. Vaalijalan kuntayhtymän yhteydessä toimiva Taidepesula on tarjonnut taiteen tekemisen mahdollisuuksia erityistaidetoiminnan kentällä vuodesta 2005 lähtien. Se sai vuonna 2021 Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinnon ”ilmaisun riemusta, rohkaisusta luovuuteen”. Näyttelykokonaisuuden on kuratoinut Elina Vuorimies.
SISKOJA JA NARTTUJA - Leikattuja kuvia taidehistorian todellisuudesta

Kirsimaria E. Törönen: Wives, lovers, whatever, 2020, maalattu alumiini. Kuva: Studio Funke / Sami Funke
SISKOJA JA NARTTUJA – LEIKATTUJA KUVIA TAIDEHISTORIASTA
Kirsimaria E. Törönen
3.3.–7.5.2023
Eurooppalaiset suurmestarit kuten Sandro Botticelli, Edouard Manet, Paul Gauguin, Henri Matisse, Egon Schiele ja Francis Bacon heräävät henkiin feminiinisin ja väkevin voimin kuvataiteilija Kirsimaria E. Törösen teoksissa. Prosessia on edeltänyt alkuperäisteoksen näkeminen ”luonnossa” ja siihen liittyvä pitkä tutkimusprosessi. Renessanssimainen runsas riemu ja koristeellinen värikylläisyys puhuttavat läsnäolollaan. Näyttelyn on kuratoinut Elina Vuorimies.
Törönen tulkitsee taidehistoriaa uusista, usein räväkistäkin näkökulmista haastaen katsojan miettimään näkemäänsä ja kokemaansa. Reliefimäisissä ääriviivapiirroksissa on tunnistettavia symboleja ja ornamentteja, jotka kumpuavat eri kulttuureista, aina primitiivisistä sivilisaatioista asti. Erityisesti nuoruusvuodet Lähi-idässä ovat vaikuttaneet taiteilijan ilmaisulliseen voimaan.
Varkauden museoiden näyttelyssä on esillä myös valokuvasarja, jota Kirsimaria Törönen on tehnyt yhteistyössä tšekkiläisen valokuvaajan Jan Prohibnýn kanssa. Siinä missä Törönen muokkaa taidehistorian ikonisia kuvia, Prohibný muokkaa maisemaa esittäen uusia näkökulmia. Yhteisissä teoksissa yhdistyvät aikakaudet muistin jättämiin jälkiin.
Varkauden museoissa Kirsimaria Törönen on esillä ensimmäistä kertaa yksityisnäyttelyssä. Hän valmistui taidegraafikoksi vuonna 1993 Kunstakademie Rotterdam / Willem de Kooning akademie taideakatemiasta. Hän asuu ja työskentelee Mäntässä ja Ivalossa.
MYRRYS – Jenni Tieahon luontoveistoksia

Jenni Tieaho: Lumivarsat, 2011, koivun tuohi, teräs.
Kuva: Hannu Salmi.
18.5.–17.9.2023
Jenni Tieahon taiteen lähtökohdat ovat suomalaisessa mytologiassa sekä myyttisessä metsätarustossa. Nykytaiteen näkökulmasta teokset liittyvät viime vuosikymmenten ympäristö- ja ekotaiteeseen, ja siinä erityisesti pyrkimykseen käyttää luonnonmateriaaleja muuttuvan luontosuhteemme ilmentämiseen. Tieahon veistokset kertovat jaetusta historiasta, yhteisistä kokemuksista ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Tieahon intuitiivinen työskentelytapa yhdistyy luonnollisella tavalla hitaaseen valmistusprosessiin. Työskentelymetodin aikana taiteilijan arjen kokemukset ja sisäinen keskustelu siirtyvät teoksia kannattelevaksi voimaksi, joissa yhdistyvät herkkyys ja haavoittuvuus, mystiikka ja alkuvoima. Näyttelyn nimessä esiintyvä myrrys tarkoittaa tietäjää.
Jenni Tieahon näyttely Varkaudessa haastaa metsäteollisuudesta elävän Varkauden keskustelemaan ja miettimään teollisuuden alan uusia, ympäristöystävällisiä ja luonnon kiertokulkua kunnioittavia innovaatioita. Pohdinta koskee myös Tieahon omia teoksia, joita varten taiteilija punnitsee tarkoin materiaalivalintojaan ja niiden luonnonmukaisia ekosysteemejä.
Teokset valmistuvat vuoden kiertokulkua mukaillen ja materiaali on kerättävä otollisena hetkenä luonnosta – kuivattava ja varastoitava, jonka jälkeen teosten työstäminen alkaa. Teoksilla on oma elinkaarensa, ja toisinaan ajan myötä teokset maatuvat takaisin luontoon osaksi luonnonkiertokulkua.
Näyttelyn teosvalinnat on tehty yhteistyössä Heinolan taidemuseon kanssa, minne näyttely siirtyy Varkauden jälkeen.