Hyppää pääsisältöön

Raadit

Varkauden museokeskus Konstin suunnitteluprosessissa ovat tärkeänä osana olleet asiakasraadit. Erilaisista toimijoista koostuneiden asiakasraatien kohderyhminä on ollut, Varkauden Museonystävät ry, nuoret, yhdistystoimijat/kaupunkiaktiivit,  maahanmuuttajat, taiteilijat ja luovien alojen ammattilaiset sekä teollisuuden ammattilaiset. Suunnitteilla olevalla Lasten tehtaalla on ollut oma, Lasten tehtaan suunnitteluprosessiin perehtynyt lapsiperheraati, joka on suunnittellut ja arvioinut Lasten tehtaan kokonaisuutta, niin aikuisten kuin lastenkin näkökulmasta.

 

Raatien ensimmäiset, Varkautelaisten uuden museon toimintakonseptia arvioineet työpajat on pidetty syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana. Raatityöskentely on jatkunut syksyn 2022 aikana ja työskentelyn tavoitteena on ollut arvioida tähän asti toteutettuja tilaan ja näyttelytoimintaan liittyviä suunnitelmia ja suunnittelutyön tuloksia. 

Sivun alkuun