Hyppää pääsisältöön

Taipaleen kanavamuseo

Kanava jossa suuri matkustajalaiva sulutuksessa ja korkea ohjaustorni kanavan varrella

Taipaleen kanavamuseo sijaitsee Varkaudessa, Taipaleen kanava-alueella. Vuoksen vesistöön, Pohjois-Savon reitille sijoittuva Taipaleen kanava on toimiva syväväyläkanava, alueella sijaitsee myös 1840 valmistunut museokanava.

Kanavamuseon perusnäyttely Via Canalia kertoo Pohjois-Savon kanavarakentamisen historiasta ja vesiliikenteestä. Museokäynnin yhteydessä voi tutustua myös Taipaleen kanava-alueeseen, museokanavaan ja nykyiseen toiminnassa olevaan syväväyläkanavaan. Kanavamuseo ja kahvila terasseineen avoinna kesällä päivittäin klo 10-18. Muulloin museo avoinna ryhmille tilauksesta. Kanavahistoria esittäytyy sekä kanavamuseossa että aluetta kiertävän Kanavapolun infotauluissa. Taipaleen vierassatama sijaitsee kanavan yläpuolella.

Avoinna:
kesä-, heinä- ja elokuussa joka päivä klo 10-18

Pääsymaksut:
Taipaleen kanavamuseolle on vapaa pääsy.

Ajo-ohjeet:
Varkauden suunnasta: Aja noin 2 km Varkauden keskustasta kohti Joensuuta (valtatie 23). Käänny kanavan jälkeen ensimmäisestä risteyksestä oikealle (opasteessa lukee Taipale). Käänny seuraavasta risteyksestä oikealle, Kanavakadulle.

Joensuun suunnasta: Kanava sijaitsee valtatie 23:n varrella saavuttaessa Joensuun suunnalta Varkauteen. Noin 2 km ennen Varkauden keskustaa käänny risteyksestä vasemmalle (opasteessa lukee Taipale). Käänny seuraavasta risteyksestä oikealle, Kanavakadulle.

Sivun alkuun