Hyppää pääsisältöön

Kaikkien kaupunki - kampanja jalkautuu Varkauteen

Varkauden kaupunki on valittu vuodeksi 2024 Kaikkien kaupunki -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on tuoda näkyväksi sitä, miten erilaiset ihmiset kaupunkia käyttävät. Kampanjan pääviikko käynnistyy 13 huhtikuuta Savon Sampo – messuilta jatkuen siitä koko seuraavan viikon.  

Vuosittain eri kaupunkien julkisiin tiloihin rantutuvan Kaikkien kaupunki -kampanjan tavoitteena on löytää ratkaisuja ja vinkkejä siihen, miten kohdata erilaisia ihmisiä ja miten lisätä turvallisuudentunnetta kaupunkiympäristössä. Kampanjan tarkoituksena on vähentää päihteitä käyttäviin ihmisiin kohdistuvaa syrjintää ja lisätä tietoa ja ymmärrystä päihteitä käyttävien ihmisten erilaisista taustoista.

Kampanjaviikolla huhtikuussa järjestetään erilaisia tapahtumia ja koulutuksia: 

SavonSampo -messut la 13.4.–14.4. Messuilla tuodaan esiin Kaikkien kaupungin teemoja, kerätään tietoa yleisöltä ja nostetaan esiin tulevan viikon tapahtumia.

Elävä kirjasto järjestetään Varkauden kaupunginkirjastolla tiistaina 16.4. klo 14–17. Elävä kirjasto tarkoittaa sitä, että lainattavissa on ihmisiä, joilla jokaisella on tietty teema, josta he juttelevat lainaajan kanssa. Lainattavien ihmisten aiheet liittyvät läheisesti riippuvuuksiin ja niistä toipumiseen, kuten päihdetoipujan tarina ja päihdeongelmaisen läheisen tarina. Lisäksi lainattavana on ammattilaisia, jotka toimivat päihteitä käyttävien ihmisten tai heidän läheistensä avuksi.

Miten kohdata päihteitä käyttävä ihminen -koulutuksia järjestetään Varkauden yrittäjille ti 16.4.sekä muille asiakaspalvelutyötä tekeville ma 15.4. Koulutuksessa keskustellaan tavoista kohdata päihteitä käyttävä ihminen siten, ettei tilanne kärjistyisi.

Nuorille järjestetään toimintaa ke 17.4. illalla yhteistyössä nuorisopalveluiden, Walkersin ja nuorisovaltuuston kanssa.

Hyvinvointipäivä kirjastolla lauantaina 20.4. klo 12–15 (järj. Varkauden vapaaehtoistyötä koordinoiva Valikkoverkosto)

Sivun alkuun