Nomad Vocals tuo Varkauteen Ilmasto-teemaisen konsertin
ILMASTO, JOSSA ELÄMME -konserttikiertue
"Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea,
metsää ja merta, sadetta ja tuulta,
auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta,
ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä."
- Tove Jansson, Muumipeikko ja pyrstötähti
Nomad Vocals on vuoden 2020 keväällä perustettu laulajakollektiivi, jonka nuoria muusikoita yhdistää intohimo laadukasta yhtye- ja kuoromusiikkia kohtaan. Vuoden 2021 toukokuusta lähtien Nomad Vocalsin alla on toiminut seitsemän kiinteää, aktiivisesti yhdessä harjoittelevaa lauluyhtyettä sekä joukko lahjakkaita vahvan kuorolaulutaustan laulajia, jotka yhdessä yhtyeiden kanssa muodostavat kamarikuoron sekä suuremman sekakuoron.
Nimensä mukaisesti Nomad Vocals, "taivaltavat äänet", kerää laulajia yhteen ympäri Suomea laulamaan tavoitteellisesti yhdessä. Tällä hetkellä laulajisto kokoontuu harjoittelemaan Jyväskylästä, Kuopiosta, Mikkelistä, Lappeenrannasta, Joensuusta, Tampereelta, Turusta, Oulusta ja Helsingistä.
Konsertissa pääset kuulemaan upeita teoksia rakkaasta ympäristöstämme ja herkästä ilmastostamme Nomad Vocalsin yhtyeiden sekä koko kollektiivin voimin esitettyinä. Puhuttelevat kappaleet on kerätty ennakkoluulottomasti ympäri musiikin maailmaa, alkuperäiseen genreen katsomatta, ja koottu ennennäkemättömän upeaksi, soljuvaksi konserttielämykseksi: Ilmasto, jossa elämme.
Tervetuloa kuulemaan, vaikuttumaan ja liikuttumaan konserteissamme Kuopiossa ja Varkaudessa!
lauantaina 28.10.2023 | klo 18:00
Varkaus | Warkaus-sali (Kauppatori 6)
sunnuntaina 29.10.2023 | klo 15:00
Kuopio | Kaupungintalon juhlasali (Tulliportinkatu 31)
*Konsertteihin on vapaa pääsy!*
Konserttiin tullessa voi vapaaehtoisella tukimaksulla osallistua Nomad Vocalsin kanssa suomalaisen luonnon monimuotoisuutta puolustavaan ja herkkää ilmastoamme suojelevaan työhön: konserttien kaikki tuotot lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintosäätiön ikimetsien suojeluhankkeeseen.
Konsertteihin voi ennakkovarata paikat sähköpostitse liput@nomadvocals.com tai ostamalla Ilmasto, jossa elämme -tukilipun suoraan nettisivuiltamme https://www.nomadvocals.com/liput/
Kiertuetta tukee Suomen kulttuurirahasto.
Varkauden konsertin yhteistyökumppanina on Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut.