Hyppää pääsisältöön

Osallistu Päiviönsaaren ja Kämärin alueen kehittämiseen vastaamalla kyselyyn

Päiviönsaari ja Kämäri muodostavat keskelle Varkauden kaupunkia erityisen alueen, jolla on potentiaalia kehittyä valtakunnallisestikin merkittäväksi vapaa-ajanvieton, virkistyskäytön ja matkailun kiintopisteeksi. 

Päiviönsaaren ja Kämärin alueella on vireillä tai tulossa vireille useita eri hankkeita, jotka liittyvät niin julkiseen rakentamiseen, kaavoitukseen, yrittämiseen, matkailuun kuin vapaa-aikaan. Varkauden kaupunki ja Navitas Yrityspalvelut ovat laatineet vuodesta 2023 alkaen Master Plan -kokonaissuunnitelmaa, joka kokoaa yhteen eri toimijoiden tarpeita sekä visioi suuntaviivoja ja konkreettisia toimenpiteitä alueiden kehittämiseksi. 

­Tavoitteena on laatia pidemmän aikavälin suunnitelma alueen viihtyisyyden ja elinvoiman vahvistamiseksi. Suunnitelmassa käsiteltäviä kokonaisuuksia ovat esimerkiksi kalastus- ja luontomatkailun kehittäminen, vesiliikenne, yritystoiminnan aktivoiminen ja uudisrakentaminen.

Kokonaissuunnitelmaa on tähän mennessä valmisteltu eri työryhmissä. Kaikki aiheesta kiinnostuneet kutsuttiin to 11.4. pohtimaan yhdessä Päiviönsaaren ja Kämärin alueen tulevaisuutta ja kehittymisen suuntaa. Tilaisuudessa esiteltiin työryhmien tähän mennessä tekemää työtä ja ideoitiin vapaasti toimenpiteitä alueiden kiinnostavuuden ja vetovoiman vahvistamiseksi. 

Tutustu alla olevaan suunnitelmaan ja osallistu alueen kehittämiseen vastaamalla kyselyyn tästä linkistä.

Suunnitelma Päiviönsaaren ja Kämärin alueen kehittämiseksi

Kyselyyn voit vastata 30.4.2024 saakka. 
 

Sivun alkuun