Hyppää pääsisältöön

Varkauden ilmastokyselyn tulokset

Varkauden ilmastokyselyyn tuli 39 vastausta. Ilmastokyselyyn oli mahdollista vastata 6.11.–26.11. netissä MS Offiice Forms-lomakkeella Varkauden sivujen kautta sekä Varkauden kaupunginkirjastolla paperilla. Kyselyllä haluttiin antaa kuntalaisille vaikutusmahdollisuus Varkauden tekemään ilmastotyöhön ja sen painopisteisiin. 

Vain noin 20 % vastaajista oli kuullut Varkauden ilmasto-ohjelmasta ennen kyselyä, mutta silti noin 70 % vastaajista piti ilmasto-ohjelman tavoitetta 80 % päästövähennyksestä vuoteen 2035 mennessä sopivana. 13 % vastasi ”tavoitteen tulisi olla kunnianhimoisempi” ja vastaavasti 13 % mielestä tavoite on liian kunnianhimoinen. 5 % vastaajista ei osannut sanoa mielipidettään tavoitteesta. 

Kyselyssä selvitettiin, millaisia painopisteitä ilmasto-ohjelmassa tulisi olla ja mitä kaupungin tulisi edistää. Kestävät hankinnat ja materiaalien kierrättäminen nousi kaupunkilaisten mielestä tärkeimmäksi painopisteeksi ilmasto-ohjelmassa. Kestävä ruokajärjestelmä ja energiankulutuksen vähentäminen olivat toiseksi ja kolmanneksi tärkeimmät painopisteet. Erityisesti jätteiden ja ruokahävikin vähentäminen nousivat tärkeiksi teemoiksi, joita kaupungin pitäisi aktiivisesti edistää. 

Kyselyssä selvitettiin myös, mitä kuntalaiset pitävät oman ilmastotyönsä kannalta tärkeimpinä tehtävinä. Varkautelaiset pitivät omista toimistaan tärkeimpinä ruokahävikin vähentämistä ja jätteiden vähentämistä ja materiaalien kierrätystä eli samoja, joita kaupunginkin tulisi edistää. Kolmanneksi tärkeimmäksi kaupunkilaiset nostivat kestävän kulutuskäyttäytymisen. Kaikki kolme suosituinta vastausta liittyvät toisiinsa, joten tavoitteet ovat selkeät. 

Kaupungin tärkeimmäksi kannustus- tai auttamismuodoksi nousi kestävien palveluiden luominen eli omalta osaltaan kaupungin tulisi mahdollistaa kaupunkilaisille kestävät elämäntavat. Tiedottaminen ja kampanjointi saivat myös suosiota. 

Avoimissa vastauksissa erityisesti pyöräily ja julkinen liikenne nousivat esiin. Pyöräteiden kunto mainittiin monessa kommentissa ja etenkin auraus ja keväisin hiekoituksen siivous saivat noottia. Kannusteena toimisi esimerkiksi liikkumishaaste tai -kampanja. Myös Stora Enson tehtaan aiheuttamat hajuhaitat nousivat useassa kommentissa esiin, mutta valitettavasti kunnan ilmastotyössä ei näihin asioihin pystytä puuttumaan. 

Sivun alkuun