Näyttelyt
Teollisuuden tekijät
Rakelin salonki
Lasten tehdas
Verkkosisällöt
Vaihtuvat taidenäyttelyt
HILJAISUUSHARJOITUKSIA – LEENA MÄKI-PATOLA & LIINA MÄKI-PATOLA 18.9.2026–31.3.2027
Hiljaisuusharjoituksia-näyttelyssä keskitytään tarkastelemaan vähäeleisyyttä. Näyttelyn rauhallinen ja keskittynyt tunnelma tarjoaa hidastamisen tuokion elämän hektisyyden keskelle. Kokonaisuus sisältää molemmilta taiteilijoita sekä materiaalisia että käsitteellisempiä teoksia. Taiteilijat kutsuvat katsojaa viipyilemään teosten äärellä.
Kuvataiteilija Leena Mäki-Patola (s. 1956, Varkaus) valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1983. Mäki-Patola toimi vuoteen 2007 saakka oman taiteellisen toimintansa rinnalla alansa opettajana pääasiassa Varkauden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja Varkauden kuvataidekoulussa. Hän asuu ja työskentelee Varkaudessa. Mäki-Patolan taiteen pitkäaikaisin teema Elementit – maa, ilma, veri, vesi, kasvillisuus alkoi 2000-luvun taitteessa. Häntä mietityttävät luonnonvaroihin liittyvät ekologiset ja tasa-arvo kysymykset saivat alkunsa puhtaan veden riittävyyteen liittyvistä pohdinnoista. Muita hänen tuotannossaan ilmeneviä teemoja ovat muun muassa sekä luontoon että ihmisyyteen liittyvä kauneuden ja kauheuden sisäkkäisyys ja rinnasteisuus sekä elämän hauraus, onni, epäonni ja ennalta-arvaamattomuus.
Mäki-Patolan päämateriaali on keramiikka. Tarvitessaan hän käyttää muitakin materiaaleja ja tekniikoita. Hiljaisuusharjoituksia-näyttelyssä keraamisten teosten ohessa nähdään teosryhmä, jonka hän on valmistanut hylätyistä langoista ja puolisonsa loppuun asti käytetyistä housuista.
Leena Mäki-Patola on International Academy of Ceramics -järjestön, Suomen Kuvanveistäjäliiton, Ornamon, Taiteilijat O:n, Kuopion kuvataiteilijat Ars Liberan ja Varkauden kuvataideyhdistyksen jäsen. Taiteellisen työnsä ohella hän on aktiivisesti osallistunut oman alansa kehittämiseen olemalla mukana näyttelyiden ja tapahtumien järjestämisessä sekä luottamustehtävissä.
Liina Mäki-Patola (s. 1985, Kangaslampi) valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2024. Aiemmin hän on opiskellut Tampereen ammattikorkeakoulussa, josta valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2009. Taiteilija asuu ja työskentelee Helsingissä. Kesät hän viettää Kangaslammilla.
Mäki-Patola työskentelee taidegrafiikan laajennetulla kentällä keskittyen kuivaneulatekniikkaan, paperinvalmistukseen ja tanssimeditaation harjoittamiseen. Teosten keskiössä ovat syväpainografiikan kuivaneulavedokset. Vedoksissa yhdistyvät viivan tarkkuus, liikkeen kuvaaminen ja runous aseemisen kirjoituksen muodossa. Mäki-Patola pohtii mm. liikkeen ja viivan olemusta ja merkityksiä sekä materiaalisuutta, erilaisten papereiden luonteita.
Kuivaneulatekniikassa Mäki-Patolaa kiehtoo menetelmän välittömyys ja näennäinen yksinkertaisuus, fyysisyys sekä laatalle piirretyn jäljen vivahteikkuus. Paperinvalmistuksessa miellyttää käsillä tehtävä työ, liikkeen meditatiivisuus ja usein ennakoimaton lopputulos. Installaatioissa avautuu taiteilijan lähestymistapa aineistoonsa: hän kasaa, asettelee, peittää, paljastaa ja hoivaa materiaaleja, joiden parissa työskentelee. Liina Mäki-Patola on Suomen taidegraafikoiden, Helsingin paperipajan ja Arabian taidegraafikoiden jäsen.
Näyttelyn äänimaisemasta vastaa säveltäjä-muusikko Juha Mäki-Patola. Kaikki äänet ovat akustisia. Ne ovat peräisin papereista, keramiikasta ja niiden työstämisestä, ihmisistä sekä Kangaslammin kesän heinäsirkoista ja polkukävelyistä.
Taiteilijoiden työskentelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto Pohjois-Savon rahasto (Leena Mäki-Patola) ja Taiteen edistämiskeskus Taike (Liina Mäki-Patola).
RISTO KOLARI – MAASEUDUN KAPINALLINEN 18.4.2027–12.9.2027
Ekspressionistina tunnettu tuusniemeläinen Risto Kolari (1952–1994) meritoitui uransa alussa työväen kuvaajana, mutta siirtyi myöhemmin abstraktin ilmaisun pariin edeten kirkkaan ekspressionismin kautta rauhallisempiin värisävyihin.
Kuvataideakatemian koulussa vuosina 1972–1976 suoritettujen opintojen jälkeen nuori taiteilija palasi kotiseudulleen Tuusniemen Kosulaan, jossa hän asui loppuelämänsä ajan, osallistuen kuitenkin samalla myös Kuopion taide-elämään. Kolari käytti monipuolisesti erilaisia materiaaleja: öljyväriä, temperaa ja sekatekniikkaa, akvarellimaaleja ja quassia. Myöhemmin hän teki myös puupiirroksia.
Työväen lisäksi taiteilija kuvasi Tuusniemen asukkaita ja seudun hiljalleen autioituvaa maisemaa.
Risto Kolari teki piirustuksen opettajan töitä Tuusniemen lukiossa ja Kuopion Saskia ry:n piirustuskoulussa vuodesta 1978 lähtien. Hän oli Kuopion kuvataiteilijat ry Ars Liberan jäsen.
Risto Kolari: Nimetön, ajoittamaton
Risto Kolari: Abstraktio, ajoittamaton
KOTIINPALUU – TEOKSIA KRISTINA JA HEIKKI LAITISEN KOKOELMISTA 3.10.2027–
Varkauteen palanneet Kristina ja Heikki Laitinen ovat keränneet taidetta lähes koko yhteisen taipaleensa ajan. Monipuolinen kokoelma sisältää esimerkiksi Anitra Lucanderin (1918–2000), Rafael Wardin (1928–2021) ja Kaj Stenvallin (s. 1951) töitä.
Pariskunta on tutkinut teosten provenienssia, ja keräilyharrastukseen on kuulunut olennaisesti esimerkiksi taideteoksissa esiintyvien ihmisten ja paikkojen tunnistaminen; näyttelyssä onkin mukana tarinoita sekä kokoelman teosten historiasta että sen kartuttamisesta.
Kaj Stenvall: Mitä Lenin-setä todella sanoi? (1989), öljymaalaus
Rafael Wardi: Rannikkonäkymä, öljymaalaus
Käytävä! -galleria
HILJAISUUSHARJOITUKSIA – LEENA MÄKI-PATOLA & LIINA MÄKI-PATOLA 18.9.2026–31.3.2027
Hiljaisuusharjoituksia-näyttelyssä keskitytään tarkastelemaan vähäeleisyyttä. Näyttelyn rauhallinen ja keskittynyt tunnelma tarjoaa hidastamisen tuokion elämän hektisyyden keskelle. Kokonaisuus sisältää molemmilta taiteilijoita sekä materiaalisia että käsitteellisempiä teoksia. Taiteilijat kutsuvat katsojaa viipyilemään teosten äärellä.
Kuvataiteilija Leena Mäki-Patola (s. 1956, Varkaus) valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1983. Mäki-Patola toimi vuoteen 2007 saakka oman taiteellisen toimintansa rinnalla alansa opettajana pääasiassa Varkauden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja Varkauden kuvataidekoulussa. Hän asuu ja työskentelee Varkaudessa. Mäki-Patolan taiteen pitkäaikaisin teema Elementit – maa, ilma, veri, vesi, kasvillisuus alkoi 2000-luvun taitteessa. Häntä mietityttävät luonnonvaroihin liittyvät ekologiset ja tasa-arvo kysymykset saivat alkunsa puhtaan veden riittävyyteen liittyvistä pohdinnoista. Muita hänen tuotannossaan ilmeneviä teemoja ovat muun muassa sekä luontoon että ihmisyyteen liittyvä kauneuden ja kauheuden sisäkkäisyys ja rinnasteisuus sekä elämän hauraus, onni, epäonni ja ennalta-arvaamattomuus.
Mäki-Patolan päämateriaali on keramiikka. Tarvitessaan hän käyttää muitakin materiaaleja ja tekniikoita. Hiljaisuusharjoituksia-näyttelyssä keraamisten teosten ohessa nähdään teosryhmä, jonka hän on valmistanut hylätyistä langoista ja puolisonsa loppuun asti käytetyistä housuista.
Leena Mäki-Patola on International Academy of Ceramics -järjestön, Suomen Kuvanveistäjäliiton, Ornamon, Taiteilijat O:n, Kuopion kuvataiteilijat Ars Liberan ja Varkauden kuvataideyhdistyksen jäsen. Taiteellisen työnsä ohella hän on aktiivisesti osallistunut oman alansa kehittämiseen olemalla mukana näyttelyiden ja tapahtumien järjestämisessä sekä luottamustehtävissä.
Liina Mäki-Patola (s. 1985, Kangaslampi) valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2024. Aiemmin hän on opiskellut Tampereen ammattikorkeakoulussa, josta valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2009. Taiteilija asuu ja työskentelee Helsingissä. Kesät hän viettää Kangaslammilla.
Mäki-Patola työskentelee taidegrafiikan laajennetulla kentällä keskittyen kuivaneulatekniikkaan, paperinvalmistukseen ja tanssimeditaation harjoittamiseen. Teosten keskiössä ovat syväpainografiikan kuivaneulavedokset. Vedoksissa yhdistyvät viivan tarkkuus, liikkeen kuvaaminen ja runous aseemisen kirjoituksen muodossa. Mäki-Patola pohtii mm. liikkeen ja viivan olemusta ja merkityksiä sekä materiaalisuutta, erilaisten papereiden luonteita.
Kuivaneulatekniikassa Mäki-Patolaa kiehtoo menetelmän välittömyys ja näennäinen yksinkertaisuus, fyysisyys sekä laatalle piirretyn jäljen vivahteikkuus. Paperinvalmistuksessa miellyttää käsillä tehtävä työ, liikkeen meditatiivisuus ja usein ennakoimaton lopputulos. Installaatioissa avautuu taiteilijan lähestymistapa aineistoonsa: hän kasaa, asettelee, peittää, paljastaa ja hoivaa materiaaleja, joiden parissa työskentelee. Liina Mäki-Patola on Suomen taidegraafikoiden, Helsingin paperipajan ja Arabian taidegraafikoiden jäsen.
Näyttelyn äänimaisemasta vastaa säveltäjä-muusikko Juha Mäki-Patola. Kaikki äänet ovat akustisia. Ne ovat peräisin papereista, keramiikasta ja niiden työstämisestä, ihmisistä sekä Kangaslammin kesän heinäsirkoista ja polkukävelyistä.
Taiteilijoiden työskentelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto Pohjois-Savon rahasto (Leena Mäki-Patola) ja Taiteen edistämiskeskus Taike (Liina Mäki-Patola).
Leena Mäki-Patola: Usvakivi (2010), keramiikka; kivitavarasavi, uunipesu
Liina Mäki-Patola: Kartta (2023) kuivaneula, käsinvalmistettu paperi
MATLEENA JÄNIS: MÖKILLÄ 18.4.2027–12.9.2027
Mökillä-näyttely käsittelee ajan kerroksellisuutta, ylisukupolvista muistia ja kesämökkeilyn riemua suomalaisessa järvimaisemassa. Siinä yhdistyvät taitelijan omat dokumentaariset valokuvat sekä perhearkistojen kuvat ja kaitafilmit, joissa mennyt ja nykyisyys asettuvat rinnakkain.
Matleena Jänis (s. 1968) on elokuvantekijä ja valokuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Kuopiossa ja Jyväskylässä. Hän on käsikirjoittanut, ohjannut, kuvannut ja leikannut useita palkittuja dokumentti-, lyhyt- ja animaatioelokuvia, joita on esitetty televisiossa, museoissa ja taidegallerioissa sekä useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.
Still-kuva teoksesta Muistokirjoitus/Saarelaiset
Still-kuva teoksesta Muistokirjoitus/Saarelaiset
"OLIPA KERRAN..." – RAIMO PARTASEN POSTIKORTTITAIDETTA 3.10.2027–
Varkautelainen taiteilija ja kuvittaja Raimo Partanen on erikoistunut fantasia- ja satuaiheisiin. Yksityiskohtaiset, taidokkaat ja tunnelmalliset maalaukset syntyvät akryyli- ja öljyväreillä. Partanen on työskennellyt pitkään kuvittajana Suomen Korttipisteelle. Näyttelyssä nähdään hänen postikorttejaan vuosilta 2002–2025.
Raimo Partanen: Joulunajan kulkue (2025)
Vaihtuva kulttuurihistoriallinen näyttely
VALOKUVAAJA IVAR EKSTRÖM 18.9.2026–31.3.2027
Ivar Ekström toimi koko työuransa ajan myös A. Ahlström Osakeyhtiön valokuvaajana. Hän kuvasi metsänhoitajan työn ohella syrjäisillä metsätyömailla liikkuessaan sekä ikuisti Varkauden tehtaiden rakentumista ja toimintaa. Ekström talletti kuvaamalla 1900-luvun alun savolaisten ihmisten arkea ja elämää. Näyttelyssä tutustutaan Ekströmiin valokuvaajana hänen ikonisten kuviensa kautta.
Taideprojektit
AVOIN PORTFOLIOHAKU KONSTIN TAIDEPROJEKTEIHIN 2027 JA 2028
AVOIN PORTFOLIOHAKU KONSTIN TAIDEPROJEKTEIHIN 2027 JA 2028
Varkauden museokeskus Konstissa toimiva Varkauden taidemuseo hakee ammattitaiteilijoita taideprojekteihin vuosille 2027 ja 2028. Projektit ovat erillisiä keskenään. Projektien tulee olla kiinteässä yhteydessä Tehtaan koulun ympäristöön, ja siinä voi painottua luovalla tavalla Konstin kokoelmien ja sisältöjen tulkinnat. Keskiössä ovat kuvanveisto, ympäristö-, yhteisö- ja paikkasidonnainen taide. Varkauden museokeskus Konsti on osa paikallista, teollista kulttuuriperintöä.
Portfoliohakuun voivat osallistua Suomessa työskentelevät ammattitaiteilijat ja taiteilijatyöryhmät, joilla tulee olla taiteelliseen työskentelyyn soveltuva koulutus ja/tai aktiivinen ja ammattimainen toiminta alalla sekä näyttöä kyvystä toteuttaa teos itsenäisesti ja sovitussa aikataulussa. Kun on kysymys työryhmästä, on vähintään yhden sen jäsenistä oltava ammattitaiteilija. Nämä ovat myös valintaperusteita.
Projektista maksetaan valitulle kuvataiteilijalle tai työryhmälle 8 000€ + alv. Taideprojektien tulee valmistua vuoden 2027 tai 2028 aikana. Myönnettävä summa kattaa kaikki teoksen suunnitteluun ja valmistukseen liittyvät kustannukset kuten materiaalikustannukset, teoksen kuljetuskustannukset, ulkopuolisilta tilattavat alihankinnat tai palvelut, matkakustannukset, taiteilijan suunnittelu- ja valvontatyön, työtilakustannukset ja työvälinekustannukset.
Valinnan tekee työryhmä, johon kuuluvat Varkauden museokeskus Konstin johtaja Anna Vepsä, intendentti Helmi Mähönen ja yhteisötyökoordinaattori Tytti Härkönen, Kuopion taidemuseo KUMMA:n aluevastuutyön amanuenssi Aki Silvennoinen, kuraattori Veikko Halmetoja, Taide- ja kulttuurivirasto Kuvi:n Elina Itkonen ja kuvataiteilija Lars Holmström.
Taideprojektihaku käynnistyy toistaiseksi joka toinen vuosi.
Alueella on omakustanteisia majoitus- ja residenssimahdollisuuksia.
Työryhmä ei ota vastaan valmiita ideoita - ainoastaan portfolioita, jotka voivat sisältää 1–4 työnäytettä aiemmista teoksista / projekteista. Työryhmän tekemä valinta julkistetaan tammikuussa 2027. Osallistuessaan hakuun hakija hyväksyy portfolionsa jakamisen päätökset tekevän työryhmän jäsenille. Mikäli hakija haluaa osallistua vain jommankumman vuoden hakuun, tämä tulee merkitä saatteeseen selvästi.
Portfoliot voi lähettää 19.12.2026 mennessä osoitteeseen helmi.mahonen@varkaus.fi
Lisätietoja: Varkauden museokeskus Konsti, intendentti Helmi Mähönen, 044 444 2201