Hyppää pääsisältöön

Viikon vinkki 20-21 - Lähde lähiliikuntapaikalle, puistoon tai lähiluontoon

Lapsiperheillä on usein päiviä, jolloin yhteinen aika ja voimavarat ovat niin sanotusti kortilla. Tällöin liikkeelle lähteminen tai ylipäätään sen ajatteleminen, on se vaikein vaihe liikunnan mahduttamisessa yhteiseen kalenteriin. Yhteinen ulkoilu lähiliikuntapaikalla tai puistossa kannattaa.

Kiireisenä päivänä tai viikkona happihyppely on hyväksi pienikin happihyppely on hyväksi. Lisäksi yhteisen liikkumishetken merkkaaminen perheen yhteiseen kalenteriin realisoi ja muistuttaa osalta perheen yhteisestä hetkestä. Liikkuminen lasten kanssa on myös perheen yhteistä laatuaikaa.

Liikkumisfakta: Varhaisten vuosien liikkumisella on merkittävä vaikutus myöhempään liikunta-aktiivisuuteen. Kiinnostus liikkumiseen on parhaita perintöjä, mitä lapselle voi antaa.

Sivun alkuun