Skip to main content

Taidekokoelmat

Varkauden museot, Lindforss, Anton, Maalaismaisema.

Varkauden museotoimen perustamiseen vuonna 1956 vaikutti merkittävästi suomalaista ekspressionismia 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä sisältävän taidekokoelman saaminen Varkauteen. Sittemmin taidemuseon hallinnoimat kokoelmat ovat karttuneet varkautelaisella ja pohjoissavolaisella taiteella 1960–70-luvuilla sekä suomalaisella taiteella laajemmin 1980-luvulta alkaen. 2000-luvun alkupuolella panostettiin ympäristötaiteeseen. Prosenttitaidehankkeiden myötä jo 80-luvulta lähtien julkisesta taiteesta on tullut tärkeä osa museon toimintaa. Varkauden taidemuseon ylläpitämiin kokoelmiin kuuluu lähes 2700 teosta.

Tutustu Varkauden museokeskus Konstin taidekokoelmiin Finnassa

Taidekokoelmien hoidosta vastaa Varkauden taidemuseo, jonka tehtävänä on tallentaa, tutkia, hoitaa ja pitää esillä kaupungin omistamia teoksia. Kokoelmat ovat usein lähtökohtana museon monipuoliselle näyttelytoiminnalle, ja ne kertovat osaltaan suomalaisen kuvataiteen historiasta ja nykypäivästä. Taidemuseon tehtävänä on edistää kuvataiteen tuntemusta alueella, myös tulevia sukupolvia varten.

Taidemuseon kokoelmiin kuuluu kaupungin kokoelman lisäksi myös useita lahjoituskokoelmia. Kokoelmia esitellään kaupungin julkisissa tiloissa että vaihtuvissa näyttelyissä Varkaudessa ja muualla kotimaassa. 

Back to top