Skip to main content

Vesihuolto

Vesihuollolla tarkoitetaan veden ottamista pinta- ja pohjavesistä, käsittelyä ja toimittamista käytettäväksi talousvetenä sekä jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä. Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa.

Lainsäädännöllä taataan vesihuoltolaitoksen vastuu turvallisten ja tasapuolisten palvelujen tuottajana. Vesihuoltoa ohjaa vesihuoltolaki, jotta asukkaille on kohtuullisin kustannuksin saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti.

Kunta vastaa vesihuollon yleisestä kehittämisestä sekä järjestämisestä ja vesihuoltolaitokset huolehtivat omilla toiminta-alueillaan vesihuollon toteuttamisesta kunnan tekemän päätöksen mukaisesti. Kiinteistön omistaja tai haltija puolestaan vastaa oman kiinteistönsä vesihuollosta ja -laitteistoista liittämiskohtaan saakka.

Vesihuollosta Varkauden alueella vastaa Keski-Savon Vesi Oy.

Back to top