Skip to main content

Asuinympäristö

Kaupunkistrategian päivittämiseksi asuinympäristön näkökulmasta on perustettu työryhmä 6. elinympäristön ja alueiden kehittäminen. Työryhmän tarkoitus on pohtia strategiset linjaukset maankäytön, kaavoituksen ja tonttitarjonnan suhteen.

9.12.2021 työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran. Työryhmän tavoitteena on muun muassa nimetä uudet alueet, joita lähdetään tonttitarjonnan avulla kehittämään. Selvitystyöhön kuuluu tarvittavan vesi- ja jätevesiverkoston mahdollisen rakentamisen kustannusten arvioiminen alustavasti. Eri asuinalueiden elinvoimaisena pitäminen huomioidaan työryhmän työskentelyssä.

Työryhmä kokoontui toisen kerran 4.1.2021. Viranhaltijat esittelivät kartoittamansa ranta-alueet ja niiden mahdollisuudet tonttitarjonnassa. Keskustelu alueista oli vilkasta. Ryhmä oli yksimielinen siitä, että tulevaisuuden rantakaavoituksen pääpaino painottuu muualle, kuin keskustan viheralueille. Aktiivisessa käytössä olevat viheralueet ja rannat halutaan turvata asukkaiden virkistyskäyttöön.

Kolmannessa kokouksessa 13.1.2022 saatiin selvitys puisto- ja viheralueista, leikkikentistä, taajamametsistä sekä venepaikoista. Näitä kohteita hoidetaan hoitoluokituksen mukaisesti. Työryhmässä todettiin, että leikkikenttien osalta tulisi huomioida alueiden tasapuolisuus sekä leikkikenttien turvallisuus. Niittymäisiä viheralueita on toivottu lisää niiden hiiltä sitovien ominaisuuksien vuoksi ja todettiin mahdolliseksi toteuttaa. Työryhmä linjasi, että puistojen, viheralueiden ja virkistysrittien laatuun tulisi kiinnittää enemmän huomiota niiden määrän sijaan.

20.1.2022 työryhmän aiheena oli asuntopolitiikka. Asumispalveluiden tavoiteena on turvata kaikille kuntalaisille tarkoituksenmukainen asumismuoto. Laadukkaan asumisen mahdollistumisella on suuri vaikutus kuntalaisten hyvinvointiin. Samalla asumispalveluiden tulisi vastata paremmin myös elinkeinoelämän nykypäivän tarpeisiin. Huhtikuussa 2021 toteutetussa asukaskyselyssä tuli esille, että yli 70% Wartalo kotien asukkaista ovat tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä asuntonsa ympäristöön, sijaintiin, viihtyisyyteen, turvallisuuteen sekä palveluiden läheisyyteen. 

Kokouksessaan 27.1.2022 työryhmä pohti, kuinka arvostaminen on eri ihmisillä erilaista, esimerkiksi osa asukkaista toivoo luonnon niittyjä ja toiset leikattua nurmikkoa. Toiveiden välillä joudutaan väkisinkin tekemään kompromisseja. Työryhmä täydensi väliraporttia ja sopi jatkotyöskentelystä.

Työryhmän kokouksessa 10.2.2022 todettiin, että ryhmän aihe liittyy vahvasti yhteen elinvoiman kehittämisen kanssa, joten ryhmä päätti esittää yhteiskokousta työryhmälle 7. Elinvoiman kehittäminen. Kokouksessa työryhmä listasi painopisteitä, joita tarkennetaan seuraavaan kokoukseen konkreettisiksi tavoitteiksi. Eräs painopiste on vuonna 2023 toteutettava liikennepuisto, jonka suunnitteluun otetaan mukaan lapset, koululaiset ja kuntalaiset.

Kokouksessa 24.2 työryhmä tarkensi painopistealueita strategiseen muotoon maankäytön, asuntopolitiikan ja kaavoituksen osalta. Tavoitteita tarkennettiin myös keskusta-alueiden viihtyisyyden lisäämiseksi sekä Green Corridor-hankkeen jatkamiseksi. loppuraportin aineisto on koottu ja se muodostetaan esitysmuotoon seminaaria varten.

Viimeisessä kokouksessa 28.3.2022 törmäytettiin työryhmät 6. Elinympäristöjen ja alueiden kehittäminen sekä 7. Elinympäristöjen kehittäminen. Todettiin, että maankäyttö, kaavoitus, asuntopolitiikka sekä viherympäristöjen suunnittelu ovat merkittävässä roolissa kaupungin elinvoiman lisäämiseksi. Ryhmien yhteisiä tavoitteita olivat asuntojen löytyminen nyt Varkauteen pendelöiville työntekijöille, riittävän tonttitarjonnan varmistaminen yritysten käyttöön sekä kaupunkikeskustojen viihtyisyyden lisääminen ja elävöittäminen. Työryhmät totesivat yhdessä, että elinvoimatyötä on tehtävänä paljon omien korviemme välissä, varkautelaisilta puuttuu usko omiin vahvuuksiinsa. Tämän kulttuurin muuttaminen on hyvässä syklissä, mutta vielä pahasti kesken. Meillä on valtavasti hyvää ja näitä "helmiä" tulee nostaa esille!

Työryhmä esitteli valtuustoseminaarissa 4.4.2022 loppuraporttinsa ja ryhmän työskentely päättyi. Strategiatyö etenee eri työryhmien raporttien koostamisessa yhtenäiseen muotoon ja viemisessä päätöksentekoon kevään ja kesän 2022 aikana.

Kiitos kaikille työryhmän jäsenille; valtuutetuille ja viranhaltijoille, sekä asukkaille ajatuksistanne ja ideoistanne!

Back to top