Skip to main content

Ehdota vuosittaisia palkinnon saajia

On taas aika tehdä ehdotuksia Vuoden varkautelaiseksi, Varkauden Vuoden liikuttajaksi sekä kulttuuripalkinnon ja tunnustuspalkinnon saajaksi.

VUODEN VARKAUTELAINEN

Vuoden varkautelaista voivat esittää kuntalaiset. Tänä vuonna arvonimen saaja voi olla yksityishenkilö tai yhteisö, joka edustaa elinkeinoelämää tai on työskennellyt elinvoiman edistämiseksi ja tehnyt Varkautta tunnetuksi positiivisessa mielessä tai muuten toiminut varkautelaisten eduksi. 
Kuka sinun mielestäsi täyttää parhaiten tämän ehdon ja voisi tulla valituksi Vuoden varkautelaiseksi?
 

VARKAUDEN VUODEN LIIKUTTAJA

Palkinnon saaja voi olla oman kunnan henkilö, yhdistys, yhteisö, yritys tai tapahtuma, joka on ollut vuonna 2025 merkittävä liikuttaja, tai on esimerkillisesti vaikuttanut oman kunnan toiminta-alueella liikunnan ja urheilun parissa. Palkinnon saaja on voinut esimerkiksi edistää kuntalaisten, työyhteisön, yhteisönsä jäsenien tai ympäristönsä liikunta-aktiivisuutta ja mahdollisuuksia. Perusteena voi olla pitkäaikainen toiminta tai yksittäinen teko, jolla on huomattu olevan liikunnallista merkitystä kunnan toiminta-alueella.
 

Varkauden vuoden liikuttaja palkitaan Pohjois-Savon Urheilugaalassa pe 6.2.2026.   

Kuka sinun mielestäsi täyttää parhaiten tämän ehdon ja voisi tulla valituksi Varkauden vuoden liikuttajaksi?


KULTTUURIPALKINTO JA TUNNUSTUSPALKINTO

Varkauden kaupungin hyvinvoinnin ja kasvatuksen toimiala jakaa vuosittain kaupungin kulttuuripalkinnon sekä tunnustuksia ja stipendejä.

Varkauden kaupungin kulttuuripalkinnon ja tunnustuspalkintojen jakoperusteet:

    Varkauden kaupungin kulttuuripalkinto:

  •  perusteina on ” ansiokas toiminta varkautelaisessa kulttuurielämässä tai varkautelaisen kulttuurin tunnetuksi tekemisessä”
  • palkinto voidaan myöntää tunnustuksena pitkäaikaisesta kulttuurityöstä tai yksittäisestä hetkellisestä kulttuuriteosta, jonka katsotaan täyttävän perusteet
  • palkinto voidaan myöntää yksittäiselle henkilölle, ryhmälle tai järjestölle
  • myönnetään ilman hakumenettelyä
  • palkinto voidaan jättää jonakin vuonna jakamatta

   Tunnustuspalkinnot ja stipendit: 

  • myönnetään talousarvion puitteissa
  • voidaan myöntää kulttuurin eri aloille
  • myönnetään yksittäiselle henkilölle (ei ikärajoitusta), ryhmälle tai järjestölle kannustuksena ja tunnustuksena lahjakkuudesta, menestyksestä, kulttuuriteosta tai pitkäaikaisesta kulttuurityöstä, joka on välillisesti tai välittömästi tuonut kunniaa Varkauden kaupungille
  • myönnetään ilman hakumenettelyä
  • ei jaeta vuosittain, ellei ilmene tarvetta

Kuka sinun mielestäsi täyttää parhaiten tämän ehdon ja voisi tulla palkituksi kulttuuripalkinnon tai tunnustuspalkinnon saajana?

Palkintojen saajat julkaistaan 6.12.2025 Suomen itsenäisyyspäivänjuhlassa Warkaus-salissa.

Ehdotuksen Vuoden varkautelaiseksi, Varkauden Vuoden liikuttajaksi sekä kulttuuripalkinnon ja tunnustuspalkinnon saajaksi voit tehdä 19.10.2025 mennessä tästä linkistä. (Voit antaa ehdotuksen kaikkiin palkinnon saajiin tai valita niistä jonkun).

Yhteystiedot jättäneiden kesken arvotaan 5 kpl warkaus-tuotepalkintoja.  

 

Back to top