Skip to main content

Varkaus-päivien ohjelma on julkaistu

Varkaus-päivät on kaikkien varkautelaisten yhteinen, ihan omanlainen kaupunkitapahtuma, jota vietetään vuosittain syyskuussa. Vuonna 2024 Varkaus-päiviä vietetään perjantaista lauantaihin 6.9. - 7.9.2024.

Ohjelmassa on monipuolista tekemistä ja kokemista aina erilaisista luontoelämyksistä hiekkaveistoksen tekemiseen ja muihin mukaviin kohtaamisiin. Yli 20 erilaista sisältöä tarjoava tapahtuma toteutuu paikallisten toimijoiden voimin, ja puuhaa on suunniteltu niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.

Tapahtumissa esimerkiksi kuullaan elävää musiikkia, tehdään ostoksia takakonttikirppiksellä, tutustutaan paikallishistoriaan eri näkökulmista, tanssitaan laiturilla, lauletaan yhdessä ja neulotaan elokuvateatterissa. 

Reitit johdattavat elämyksiin

Varkaus-päivät on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, joiden teemana on tänä vuonna “Reitit ja risteykset, väylät ja verkostot”. Teemalla on leikitelty tapahtumasisältöjä suunnitellessa monelta kantilta. Tapahtuma on kokonaisuudessaan väylien ja verkostojen yhteenliittymä, kuten Varkaus paikkakuntanakin. Tapahtumien sisällä reitit johdattavat milloin liikenneleikkiin, milloin kirjastosuunnistukseen ja milloin avaruusmatkalle ääni- ja valomaisemassa. Vesireittienkin varrella tapahtuu. 

Varkaus-päivillä on aiempina vuosina nostettu esiin eri kaupunginosia, ja tänä vuonna lauantain tapahtumia painottuu paljon Könönpellon ja Taipaleen suunnalle. Katujuna kulkee vehreässä Könönpellossa, jossa myös järjestetään perinteeksi muodostunut kirppistapahtuma. Taipaleen kanavamuseolla pohditaan varkautelaisuutta ja vierasvenesatamassa vietetään iltaa tanssien ja saunoen. 

Viime vuoden tapaan tapahtumassa myös tuuletetaan kansallispukuja, tällä kertaa osana Varkauteen kotiutuneiden ukrainalaisten kanssa suunniteltua в дорозі – matkalla -tapahtumaa Varkauden museokeskus Konstissa. Varkauden oma kotiseutuviiri julkistetaan ja viikonloppuna juhlitaan myös 70 vuotta täyttävää Pohjoismaiden suurinta alttarifreskoa. Tapahtuman päättää lauantaina 7.9. syysillan hämärtyessä Piilossa –valosuunnistus Päiviönsaaressa.

Ohjelma verkossa ja käsiohjelmana

Ohjelma on julkaistu verkkosivuilla www.varkaus.fi/varkauspäivät ja käsiohjelmia tulee 14.8. alkaen jakoon mm. kirjastolle, uimahallille, Perheentalolle, Nuorten talolle, Varkauden museokeskus Konstiin ja Taidekeskus Väinölään.

Tapahtumakokonaisuutta koordinoi Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut. Tapahtumasisältöjä on toteuttamassa kymmeniä eri tahoja, kuten kaupungin eri yksiköitä, yhdistyksiä, yrityksiä, seurakuntia, vapaaehtoisia ja taiteen vapaan kentän toimijoita.

Taustalla katujuna ja sen etualalla ihmisiä tapahtumassa.
Back to top